|
Näkymä Gummeruksenkadun ja Vapaudenkadun kulmasta Jyväskylän Kirkkopuiston yli kohti Kauppakatua. Etualalla kulkee hiekkapintainen Gummeruksenkatu. Kuvan keskellä Kirkkopuiston laidalla on vanha torikaivo ja lyhty. Kuvaa halkoo vaakasuoraan Kauppakatu. Kuva on otettu noin vuonna 1900.
Sata vuotta vettä
|
Pyykinpesijöitä Jyväsjärven jäällä. Taustalla vasemmalla näkyy Rantapuiston paviljonki.
Kuva: Gustaf Albert Stoore
Jyväskylän kaupungin kaivo Rantakadun (nykyisen Hannikaisenkadun) varrella. Taustalla näkyy Jyväsjärvi.
Kuva: Gustaf Albert Stoore
| Arviolta joka viidennellä maapallon asukkaalla ei ole puhdasta juomavettä. Afrikassa vain noin joka viides ihminen on viemäröinnin piirissä. Likaisesta vedestä johtuvaan ripulitautiin menehtyy noin 1,5 miljoonaa ihmistä vuodessa.
Tämä on hyvä muistaa suomalaistenkin. Esimerkiksi kun aamulla herää, pesee kasvot, käy vessassa asioillaan ja pistää kahvin tai teen kiehumaan. Ja käy sitten vielä suihkussa.
Jyväskylän vesihuolto täyttää tänä vuonna tasan sata vuotta. Huoli puhtaasta vedestä on toki vanhempi, sillä kaupungin terveydenhoitolautakunta muistutti valtuustoa vuoden 1890 alussa siitä, että vuonna 1879 annetun ”Armollisen asetuksen” mukaan lautakunnan tulee pitää huolta siitä, että ”täydellinen järjestelmä maanalaisia likaviemäreitä perustetaan”.
Kaupungin kaivojen vettä vietiin tutkittavaksi Helsinkiin saakka. Tulos oli tyly: ”vesi on aivan huonoa ja terveydelle vahingollista”. Kaivo toisensa jälkeen kävi käyttökelvottomaksi.
Vesijohto- ja lokaviemärilaitoksen rakentaminen ei ollut kuitenkaan yksinkertaista eikä halpaa hommaa. Päättäjät pohtivat asiaa. Vuosia kului.
Lopulta vuonna 1909 tilanne oli äitynyt niin vakavaksi, että viisimiehinen valiokunta tarttui toimeen. Syrjälän talon takana olevaan notkoon asetetuista koekaivoista tehdyt pumppaukset tuottivat tulosta: ensiluokkaista vettä saatiin ja runsaasti.
Vesijohtoverkko rakennettiin keskustaan vuosina 1910-1912. Vesi pumpattiin Harjulla sijainneeseen 400 kuution säiliöön. Halukkaat saivat myös oman talojohtonsa. Vuoden 1911 lopussa johtoverkkoon olikin yhdistetty jo 102 yksityistä kuluttajaa.
Viemärilaitos rakentui samaan aikaan. Kiistaa syntyi viemäreiden laskupaikasta, ja asia ratkaistiin päätöksellä rakentaa erillinen biologinen puhdistuslaitos Tourujoen suuhun.
Tarvetta olikin. Vuonna 1911 kauppias Oskar Ylistö oli uhannut haastaa kaupungin rahatoimikamarin oikeuteen Jyväsjärven kalaveden pilaamisesta ”jollei sähkötehtaan takana olevalle Lutakonniemen osalle tehdä vedenrajaan tiheää aitaa, joka estäisi sinne vedettyjen roskan ja täytemaan vajoamasta rannalta järveen”.
Pyykinpesua Vasikkalammella.
Kunnollisen jätevedenpuhdistamon Jyväskylä sai kuitenkin vasta vuonna 1973. Jyväsjärven maine oli kehno, sillä järvisyvänteen biologinen kunto oli 1970-luvulla enää vain puolet luonnontilaisen järven lukemista. Nyttemmin tilanne on korjaantunut oleellisesti.
1930-luvun puolivälissä Syrjälän vesi ei enää riittänyt, ja kuiva kesä 1937 oli jo aiheuttaa katastrofin. Avuksi otettiin Vasikkalampi, jonka mutainen vesi suodatettiin hiekkakerroksen läpi. 1930-luvulla otettiin käyttöön myös Tuomiojärven vesi.
Lutakon ”kaatopaikka” kiinni vasta 1962
|
Pyykinpesua Tourujoen yläjuoksulla 1950–1960 -luvulla. Kuva: Seppo Turpeinen
Kuusamankatu 11:n piharakennus Tourulassa, toukokuussa 1971. Kuva: Hannu-Pekka Wettenhovi
Pyykkäri ripustamassa pyykkiä ulos kuivumaan Nisulassa, Kirkkotien tuntumassa 1950-luvulla.
| Verkostot levisivät. Jokaiseen keskustan taloon ei toki vettä tullut vielä 1930-luvullakaan, mutta vuonna 1932 Mäki-Mattiin ylsivät jo viemäritkin.
Vesi työllisti muun muassa pyykkäreitä ja saunottajia. Vuonna 1937 Jyväskylässä oli 11 yleistä saunaa. Esimerkiksi Veijasen saunassa Mäki-Matissa oli kaksi pesijää ja lisäksi yksi mies tai poika hoitamassa halkotöitä. Veijasen sauna toimi vuoteen 1973, Halssilan sauna kaupungin viimeisenä 1990-luvun taitteeseen saakka.
Pyykkipäivä oli tapahtuma, jossa ”akat hoitivat mielenterveyttään kahvitauolla pyykinpesun lomassa”. Muistitiedon mukaan työläisnaisten järjestäytyminen Jyväskylässä käynnistyi juuri Tourujoen pyykkäreiden kokoontumisista.
Sotien jälkeen vesi- ja viemäriverkoston rakentaminen alkoi olla entistä järjestelmällisempää. Esimerkiksi Kukkumäen omakotitaloihin oli suunniteltu vesivessat jo ennakkoon, ja suunnitelmat pantiin toteen verkoston myötä vuonna 1954.
Lutakko säilyi epävirallisena kaatopaikkana aina vuoteen 1962 saakka. Tuolloin kaupungin terveydenhoitolautakunta kielsi asumisjätteiden ajamisen Lutakkoon.
Syrjemmällä kunnallistekniikka levisi tietysti hitaammin. Veden kuljettaminen autolla jatkui osassa Säynätsaloa vielä 1980-luvun alkupuolella. Vesijohtoverkoston rakentaminen saarivaltioon alkoi 1960-luvulla. Kaukolämpö saapui Säykkiin vuonna 1982.
Ensimmäisen sisävessansa Säynätsalo sai 1930-luvun lopulla Osuuskaupan rakennukseen. Suurempi merkkipaalu oli se, kun 1970-luvun lopulla Säynätsalosta rakennettiin 12 kilometriä siirtoviemäriä jäteveden puhdistamolle Nenäinniemeen.
Toisaalta oli alueita, jotka pääsivät rapistumaan. Vain vajaassa puolessa Tourulan vanhoista puutaloista oli vesijohto ja viemäri vuonna 1970. Ilman lämmintä vettä, kylpy- ja suihkuhuonetta oli 90 prosenttia talouksista.
Teksti: Terho Vuorinen
Kuvat: Keski-Suomen Museo
Lähteet:
Martti Päivänsalo: Lutakon muutos - Jyväskylän keskustaa tehtaan pohjille 1985-2009
Järvi ihan rannassa - Säynätsalo-seuran julkaisuja 2
Älylästä Tyhmälän torille - jyväskyläläiset muistelevat menneitä
O.J. Brummer: Jyväskylän kaupungin historia 1837-1912
Päiviö Tommila: Jyväskylän kaupungin historia 1837-1965
Jyväskylän kirja, toim. Ilkka Nummela
Sata vuotta vettä
Kertomuksia vedestä
Kaukolämpöäkin jo 50 vuotta
Salainen sujahdus suihkuun
Jyväskylän seminaarirakennuksessa, nykyisessä D-rakennuksessa, kahvia keittelee Elli Lujamo, joka toimi poikaharjoituskoulun alempien luokkien opettajana vuosina 1903–1937. Rakennus suunniteltiin toimimaan naisinternaattina (oppilasasuntola) sekä mallikouluna.
| 
